sunnuntai 2. syyskuuta 2018

PIONIT PALKINTOPALLEILLA

Kesäisin on kilpailuja jäätelökisasta eukonkantoon ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin innostuin järjestämään pionikisan. Puutarhassamme on kaksikymmentäkaksi pionilajiketta ja ne kaikki pääsivät mukaan.

Tässä kilpailussa jaettiin vain ensimmäisiä sijoja. Palkintoraatiin kuului yksi ihminen ja se olin minä. Kilpailu oli siinä mielessä epäreilu, että nuoret ja vanhat kilpailivat samassa sarjassa. Ei  se mitään, hauskaa oli. Tässä tulokset, olkaa hyvä!

Nuorekkain

'Jan van Leeuwen' kukkii 'Sarah Bernhardtin' edessä. Takana pilkistävät päivänliljat.

'Jan van Leeuwen' on nuorekkain, jopa ehkä vähän lapsellinenkin. Se ei pönötä, vaan näyttää huolettomalta. Liian sliipatulta ei saa näyttää, vaikka kaikki onkin tarkkaan harkiten aseteltu. Täytyy olla cool.

Suloisin

'Angel Cheeks' on elinvoimainen pioni ja kukkii runsaasti.

'Angel Cheeks' on todella suloinen, varsinkin nuppuisena ja hieman auenneena. Niinhän se on, että kissanpennutkin ovat suloisimmillaan pieninä. Onneksi niiden viehätysvoima ei mihinkään katoa. Se vain muuttuu. Sama pätee niin lapsiin, kissanpentuihin kuin pioneihin.

Kaunein

'Gardenia' on yksinkertainen pioni, jolla on kirkkaankeltaiset heteet.

Nyt siellä ruudun ääressä saatetaan mutista. Tiedän, että tämä kauneusasia herättää varmasti paljon mielipiteitä. Tämä tosiaan herätti paljon keskustelua täälläkin päässä, mutta lopulta raadin päätös oli yksimielinen :) Tänään kauneimman tittelin sai 'Gardenia', joka on sopusuhtainen olemukseltaan, raikas ja viaton.

Yllättävin

'Madame Furtadon' väri on voimakkaimmillaan silloin kun nuput ovat auenneet kuppimaisiksi. Kukan auetessa sen väri haalistuu.

'Madame Furtado' voittaa yllätyksellisimmän titteli siksi, että se on hämmästyttänyt minut aivan kertakaikkiaan. Mietin kauan pioniryhmän värejä ja niiden yhteensopivuutta. Etteivät vain väärät sävyt latistaisi naapurusten värejä, vaan värit korostaisivat toisiaan. Yllätyin, miten raikkaan pisteen i:n päälle 'Madame Furtado' tuo aniliinin värillään. Ihailen tuota väriyhdistelmää ihailemasta päästyänikin. Valkoinen, vaaleanpunainen ja aniliini yhdistettynä 'Blauw' -siperianiiristen siniseen ja 'New Moon' -kulleroiden kalvakankeltaiseen sointuvat toisiinsa täydellisesti.

Erikoisin nimi

'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä

Raadin ei tarvinnut kauan pähkäillä erikoisinta nimeä. 'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä oli ehdoton ykkönen. Kerrottu kukka toki on kuin vaahtoava kylpyvesi, mutta että tällainen nimi pionille...

Tuoksuvin

'Madame Calot' aukeaa vaaleanpunaisena ja muuttuu valkoiseksi.

'Madame Calot' tuoksuu kuin parfyymi, ei siis mikään eau de toilette. En osaa kuvailla mitä tuoksu muistuttaa, mutta hienostunut se ainakin on niin kuin arvon rouvalle sopii.

Äidillisin

'Mother's Choice'

'Mother's Choice' -pionissa on äidillistä lempeyttä niin nimessä kuin ulkonäössäkin. Se on täynnä äidinrakkautta. Ja lasten mielestä äiti näyttää aina kauniilta, vähän repsahtaneenakin.

Tyylikkäin

'Duchesse de Nemours' on lähes täysin valkoinen pioni.

'Duchesse de Nemours' on aina hillitty ja tyylikäs kuten herttuattarelle sopiikin. Se aloittaa kukintansa linjakkailla nupuillaan silloin kun moni repsottaa jo ihan auki. Vaikka 'Duchesse de Nemours' on kerrottu, sillä ei kukinta mene koskaan överiksi. Sitäpaitsi valkoinen on aina tyylikäs väri kesällä.

Räväkin

'Garden Treasure' on Itoh-hybridi.

Haaveilin hailakankeltaisesta pionista ja tilasin 'Garden Treasuren'. Sen väri olikin enemmän neonkeltainen kuin hailakka enkä tottunut siihen. Nostin pionin kottikärryyn, josta mies pelasti sen parin päivän päästä metsänlaitaan.   Se on siis aika kovia kokenut yksilö, mutta urheasti sinnittelee hengissä.

Tavallisin

'Sarah Bernhardt' ei ole suotta tullut kaikkien tuntemaksi.

'Sarah Bernhardt' on perinteikäs, lähes kaikkien tuntema pioni, jota myydään vaikka missä. Tavallisista tavallisin 'Sarah Bernhardt' on kuitenkin hieno pioni, joka sai myös jaetun ykkössijan elinvoimaisimman pionin nimestä.

Hassuin

Hybridipioni 'My Love' on kuin kameleontti, aina erinäköinen.

'My Love' ansaitsee ehdottomasti tämän nimityksen. Se aukaisee linjakkaat vaaleanpunaiset nuppunsa kuin mikä tahansa muu pioni, mutta sitten kun se pääsee vauhtiin, niin kaikki meneekin aivan hurlumhei. Ensin se on vaaleanpunainen sitten keltainen ja valkoinen. Se tekee röyhelöitä niin vinhaa vauhtia, että lopulta ne täytyy pursottaa hassuksi tötteröksi kun eivät muuten mahtuisi mihinkään.

Elinvoimaisin

'Madame Calot'

'Madame Calot' ja 'Sarah Bernhardt' jakavat elinvoimaisimman pionin ykkösssijan. Ne molemmat ovat voimakaskasvuisia ja kukkivat runsain määrin.

Nopein

Hybridipioni 'Claire de Lunella' on jo kruunu päässä.

Ensinnäkin 'Claire de Lune' on aikaisin minun pioneistani. Sen lisäksi se kukkii niin nopeasti, etten aina ehdi saada siitä mieleistäni kuvaa. Kukinnan lyhyys voi toki johtua siitä, että se on melko nuori ja se kasvoi epäedullisessa paikassa ja jouduin siirtämään sen syksyllä.

Hitain

'Elsa Sass' on valkoinen pioni.

'Elsa Sass' ei turhia hötkyile. Se pitää nuppunsa tiukasti supussa vielä silloin kun monet muut kiinanpionit ovat jo karistaneet terälehtensä. On hienoa kun on vielä jotakin odotettavaa.

Ylellisin nimi

'Kelway's Glorious' aloittaa kukintansa vaaleanpunaisena ja muuttuu lopulta lähes valkoiseksi.

Nimi 'Kelway's Glorious' lupaa jotakin loisteliasta eikä suotta. Pioni on aivan ihastuttava. 'Kelway's Glorious' on hyvin samannäköinen kuin 'Madame Calot'. Minun on vaikea erottaa niitä kukista. Tuoksukin on upea, mutta miedompi kuin 'Madame Calotilla'.

Tummin

Hybridipioni 'Buckeye Belle' kukkii puutarhassamme ensimmäisten pionien joukossa.

'Buckeye Belle' ja 'Henry Bockstoce' saavat jaetun ykkössijan, vaikka 'Buckeye Belle' onkin hieman tummempi. 'Buckeye Bellen' heteet ovat keltaiset kun taas kerrottu 'Henry Bockstoce' on röyhelöineen tasaisen tumma. Niiden väri on jopa niin tumma, että ne vaativat jotain raikasta vierelleen. Olen yhdistänyt ne valkoiseen, sillä minusta ne riitelevät vaaleanpunaisen kanssa. Hempeän vaaleanpunaisen sijaan kaveriksi voisi sopia räväkämpi aniliini, esimerkiksi 'Madame Furtado' tai 'Roselette'.

Hybridipioni 'Henry Bockstoce' on oikeasti paljon tummempi kuin tässä kuvassa.

Makein

'Do Tell' 

'Do Tell' on kuin karamelli: vaaleanpunaista, kirkkaankeltaista ja valkoista nätissä järjestyksessä kuin nonparellit rasiassa.

Suurin

Suurin kukka on samalla suurin mysteeri.

Tämän pionin kukka on suurimmillaan aivan valtava, teevadin kokoinen. Olen ostanut sen 'Roselettena', mutta olen alkanut epäillä, ettei nimi ehkä olekaan oikea. Luulin 'Roseletten' olevan yksinkertainen, mutta tämä vaikuttaa täysin kerrotulta. Väri on sama kuin toisessa yksilössä, jonka tunnistaan 'Roseletteksi'.

Uusin

'Bella Donna'

'Bella Donna' ja 'Blush Queen' jakavat tämän uusimman pionin sijan. Ne eivät ole kukkineet vielä kertaakaan. Jännää nähdä millaisena nuppu aukeaa.

Kunniamaininnat

'Pecher' muuttuu kukintansa aikana valkoiseksi palloksi.

Kunniamaininnan saivat 'Pecher' ja 'Pillow Talk', kelpo pioneja kumpikin. Suloisia ja kauniita.

'Pillow Talk'

Siinäpä ne puutarhamme pionit tulivat samalla esitellyiksi. Nyt saan makeaa mahan täydeltä kun ne kukkivat runsaimmillaan. Tämän jutun kuvat kahta lukuunottamatta onkin otettu muutaman päivän sisällä. Poikkeuksina tummanpunainen 'Buckeye Belle', jonka paras kukinta oli jo viikko sitten ja keltainen 'Garden Treasure', jonka kuva on viime vuodelta.

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti sinulle, hyvä lukijani, joka osallistuit tähän palkintojenjakotilaisuuteen! Ai, mitä palkintoja? Onko täällä jaettu jotain palkintoja? – Hyvää mieltä ainakin.

Kukkaisaa kesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti