RÖYHKIMYS

Tiedäthän sen tyypin: haluaa olla kaikessa mukana ja tekee paljon asioita, mutta ei pidä kiinni sopimuksista. Viiruhelpi on juuri sellainen, röyhkimys. Jos sovitaan, että näiden rajojen sisällä toimitaan, niin eiköhän vain kohta kuitenkin jo toimi ihan omilla säännöillä. Täyttä välinpitämättömyyttä.

Vieläpä niin maineikas taustakin!

Siskoni esitteli hänet minulle seitsemän vuotta sitten: Visavuoresta, kuvanveistäjä Emil Wikströmin istuttaman kasvin jälkeläinen. Ihastuin häneen heti ensisilmäyksellä. Ai että, pitkä (80–100 cm) ja komea, päällä vaalea puku hillittyine raitoineen! Small talk hyvin hallussa – kahisee niin ihanasti tuulessa. Voimakas ja hyväkuntoinen. Vieläpä niin maineikas taustakin!

Tämä väri pukee häntä.

Tuo piittaamattomuus rajoista taitaa olla sukuvika.

Olin lukenut, että tällaisiin tyyppeihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella eikä ainakaan istuttaa perennapenkkiin, ei ainakaan rajaamatta. Siispä otin juurimattoa, toiseen paikkaan nurmikon reunanauhaa ja pohjattomia ämpäreitä. Yksi vanha lasten ammekin oli, josta sahasin pohjan pois. Tein rajat selviksi. Suurimmaksi osaksi nuo ovat toimineet kiitettävästi, mutta kyllä viiruhelpi tulee heti yli siitä missä raja on vähänkin liian matala. Onneksi sillä on tapana jäädä rajan tuntumaan eikä se salakavalasti matkusta mullan alla pitkiä matkoja. Rajojen kanssa kannattaa olla tiukkana, sillä viiruhelpi lisääntyy juuren paloistakin helposti. Tuo piittaamattomuus rajoista taitaa olla sukuvika, sillä olen kuullut hänen serkkupoikansa, ruokohelpin, rikkovan rajoja vielä hanakammin.

Kuva on toukokuulta.

Hänelle ei tarvitse tarjoilla

sen enempää lannoitteita

kuin talvivaatteitakaan.

En pidä siitä, ettei sovituista rajoista pidetä kiinni. Onneksi hänellä on paljon hyviä puolia, niin olen sietänyt sitä piirrettä. Hän on hyvää seuraa havuille ja purppuralehtisille pensaille. Matalan maanpeitekasvuston keskellä hän on todella hyvännäköinen. Sekin on hienoa, että hän on terve ja talvenkestävä.  Ja kyllä vaatimattomuuskin on hänelle eduksi. Hänelle kelpaa melkein paikka kuin paikka kunhan ei ihan varjossa sentään ole. Jos hän saa itse valita, hän elelee mieluiten kosteahkossa kuin kuivassa paikassa, mutta ei senkään kanssa niin nuukaa ole. Hänelle ei tarvitse tarjoilla sen enempää lannoitteita kuin talvivaatteitakaan.

Itse asiassa kun asiaa tarkemmin ajattelee, jos rajojen rikkominen on ainoa pahe, niin ei puutarhurilla ole valittamista. Ainakaan niin kauan kun se ei hoksaa levitä siementämällä.

Phalaris arundinacea

KORKEUS: 80-100 cm

KUKINTA-AIKA: heinä-elokuu

KASVUPAIKKA: aurinkoinen, lievästi varjoinen

TALVENKESTÄVYYS: erittäin kestävä

KASVUALUSTA: kostea, kuiva, keskiravinteinen

HOITO: ei tarvitse hoitoa

YSTÄVÄNI

Minulla on hyvä ystävä. Kerron nyt hänestä hieman. Olimme pitkään käyneet samoissa tilaisuuksissa, mutta useinkaan en huomannut häntä, sillä hän on pienikokoinen ja eikä millään tavalla tuo itseään esille.  Hän on hyvin kaunis, mutta pukeutuu vaatimattomasti. Kun paikalla on paljon ihmisiä, hän on myös hiljainen ja antaa ujon vaikutelman.

Sitten erään kerran satuimme samaan työryhmään ja juttelin hänen kanssaan. Huomasin pian, että hänen kanssaan oli helppo olla ja meillä oli paljon yhteistä. Jatkoimme yhteistyötä ja ystävystyimme. Minulle avautui aivan uusia näkökulmia.

Huomasin, että hän  on hyvin vahva ihminen. Hänellä  on uskomaton määrä henkisiä voimavaroja ja viisautta. Hän ei ole lainkaan ujo ja hiljainen, vaan rohkea ja puhelias. Hän vain on luonteeltaan sellainen, ettei pidä melua itsestään. Meni pitkään ennen kuin tiesin, että hän on korkeasti koulutettu ja lahjakas monilla eri alueilla. Kaiken kaikkiaan hieno ihminen ja ihana ystävä.

Jalokello on juuri kuin ystäväni.

Jalokello (Platycodon grandiflorus)

Jalokello on juuri kuin ystäväni. Hieno perenna, mutta monivuotisena kasvina vähän tunnettu. Kesä voi olla jo pikällä, ennen kuin huomaan hänet. Itse asiassa jalokello versoo varsin myöhään. Pitkin kesää jalokello valmistautuu heinä-elokuun suureen tapahtumaan: silloin se aukaisee kookkaat, kauniit kukkansa ja ilahduttaa pitkään kukinnallaan. Minun jalokelloni kukkii puhtaanvalkoisin kukin, mutta olen kuullut myös sinililoista ja vaaleanpunaisista kukista. Silloin jalokello ei jää huomaamatta. Jo pullistuvat nuput saavat mielenkiinnon heräämään; pian saa nähdä jotakin hyvin kaunista.

Nuput ovat viisikulmaisia ja pulleita.

Jalokellon kanssa on helppo tulla toimeen. Jalokello ei levittäydy toisten tontille juurillaan eikä myöskään siementämällä. Pitää huolen omista asioistaan. Aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla ja kuivassa tai tuoreessa, runsasmultaisessa, hiekansekaisessa ja runsasravinteisessa maassa tykkää asustella.

Pari asiaa kuitenkin on,

joista jalokello herkästi ottaa itseensä.

Vaikka jalokellon kanssa ei joudukaan hankaluuksiin, pari asiaa kuitenkin on, joista jalokello herkästi ottaa itseensä. Se ei pidä siirtämisestä eikä jakamisesta. Jakamisen aiheuttamasta järkytyksestä jalokello toipuu hitaasti. Ymmärrän. Jalokello rakastaa rauhallista elämää.

Täällä II-vyöhykkeellä jalokello on ollut vahva – kestänyt ankarimmatkin talvet ja kesät. Olen kyllä kuullut, ettei jalokello kovin pohjoisessa kestä ja varsinkin talvimärkyyttä se ei siedä. En ihmettele. Olisihan se aikamoista seisoa märin jaloin pakkasessa.

Minun jalokelloni aloittelivat kukintansa heinäkuun viimeisellä viikolla ja vielä kuukautta myöhemmin niissä on kukkia.

Olen kuullut, että jalokelloa käytetään paljon vain kesäkukkana. Suosittelen kuitenkin istuttamaan sen viimeistään syksyllä maahan, sillä hyvässä lykyssä jalokellosta voi saada pitkäaikaisen ja hyvän, luotettavan ystävän. Sellaisia ystäviä ei voi koskaan olla liikaa.

PIONIT PALKINTOPALLEILLA

Kesäisin on kilpailuja jäätelökisasta eukonkantoon ja kaikkea siltä väliltä. Minäkin innostuin järjestämään pionikisan. Puutarhassamme on kaksikymmentäkaksi pionilajiketta ja ne kaikki pääsivät mukaan.

Tässä kilpailussa jaettiin vain ensimmäisiä sijoja. Palkintoraatiin kuului yksi ihminen ja se olin minä. Kilpailu oli siinä mielessä epäreilu, että nuoret ja vanhat kilpailivat samassa sarjassa. Ei  se mitään, hauskaa oli. Tässä tulokset, olkaa hyvä!

Nuorekkain

'Jan van Leeuwen' kukkii 'Sarah Bernhardtin' edessä. Takana pilkistävät päivänliljat.

'Jan van Leeuwen' on nuorekkain, jopa ehkä vähän lapsellinenkin. Se ei pönötä, vaan näyttää huolettomalta. Liian sliipatulta ei saa näyttää, vaikka kaikki onkin tarkkaan harkiten aseteltu. Täytyy olla cool.

Suloisin

'Angel Cheeks' on elinvoimainen pioni ja kukkii runsaasti.

'Angel Cheeks' on todella suloinen, varsinkin nuppuisena ja hieman auenneena. Niinhän se on, että kissanpennutkin ovat suloisimmillaan pieninä. Onneksi niiden viehätysvoima ei mihinkään katoa. Se vain muuttuu. Sama pätee niin lapsiin, kissanpentuihin kuin pioneihin.

Kaunein

'Gardenia' on yksinkertainen pioni, jolla on kirkkaankeltaiset heteet.

Nyt siellä ruudun ääressä saatetaan mutista. Tiedän, että tämä kauneusasia herättää varmasti paljon mielipiteitä. Tämä tosiaan herätti paljon keskustelua täälläkin päässä, mutta lopulta raadin päätös oli yksimielinen :) Tänään kauneimman tittelin sai 'Gardenia', joka on sopusuhtainen olemukseltaan, raikas ja viaton.

Yllättävin

'Madame Furtadon' väri on voimakkaimmillaan silloin kun nuput ovat auenneet kuppimaisiksi. Kukan auetessa sen väri haalistuu.

'Madame Furtado' voittaa yllätyksellisimmän titteli siksi, että se on hämmästyttänyt minut aivan kertakaikkiaan. Mietin kauan pioniryhmän värejä ja niiden yhteensopivuutta. Etteivät vain väärät sävyt latistaisi naapurusten värejä, vaan värit korostaisivat toisiaan. Yllätyin, miten raikkaan pisteen i:n päälle 'Madame Furtado' tuo aniliinin värillään. Ihailen tuota väriyhdistelmää ihailemasta päästyänikin. Valkoinen, vaaleanpunainen ja aniliini yhdistettynä 'Blauw' -siperianiiristen siniseen ja 'New Moon' -kulleroiden kalvakankeltaiseen sointuvat toisiinsa täydellisesti.

Erikoisin nimi

'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä

Raadin ei tarvinnut kauan pähkäillä erikoisinta nimeä. 'Yang Fei Chu Yu' eli Jalkavaimo nousee kylvystä oli ehdoton ykkönen. Kerrottu kukka toki on kuin vaahtoava kylpyvesi, mutta että tällainen nimi pionille...

Tuoksuvin

'Madame Calot' aukeaa vaaleanpunaisena ja muuttuu valkoiseksi.

'Madame Calot' tuoksuu kuin parfyymi, ei siis mikään eau de toilette. En osaa kuvailla mitä tuoksu muistuttaa, mutta hienostunut se ainakin on niin kuin arvon rouvalle sopii.

Äidillisin

'Mother's Choice'

'Mother's Choice' -pionissa on äidillistä lempeyttä niin nimessä kuin ulkonäössäkin. Se on täynnä äidinrakkautta. Ja lasten mielestä äiti näyttää aina kauniilta, vähän repsahtaneenakin.

Tyylikkäin

'Duchesse de Nemours' on lähes täysin valkoinen pioni.

'Duchesse de Nemours' on aina hillitty ja tyylikäs kuten herttuattarelle sopiikin. Se aloittaa kukintansa linjakkailla nupuillaan silloin kun moni repsottaa jo ihan auki. Vaikka 'Duchesse de Nemours' on kerrottu, sillä ei kukinta mene koskaan överiksi. Sitäpaitsi valkoinen on aina tyylikäs väri kesällä.

Räväkin

'Garden Treasure' on Itoh-hybridi.

Haaveilin hailakankeltaisesta pionista ja tilasin 'Garden Treasuren'. Sen väri olikin enemmän neonkeltainen kuin hailakka enkä tottunut siihen. Nostin pionin kottikärryyn, josta mies pelasti sen parin päivän päästä metsänlaitaan.   Se on siis aika kovia kokenut yksilö, mutta urheasti sinnittelee hengissä.

Tavallisin

'Sarah Bernhardt' ei ole suotta tullut kaikkien tuntemaksi.

'Sarah Bernhardt' on perinteikäs, lähes kaikkien tuntema pioni, jota myydään vaikka missä. Tavallisista tavallisin 'Sarah Bernhardt' on kuitenkin hieno pioni, joka sai myös jaetun ykkössijan elinvoimaisimman pionin nimestä.

Hassuin

Hybridipioni 'My Love' on kuin kameleontti, aina erinäköinen.

'My Love' ansaitsee ehdottomasti tämän nimityksen. Se aukaisee linjakkaat vaaleanpunaiset nuppunsa kuin mikä tahansa muu pioni, mutta sitten kun se pääsee vauhtiin, niin kaikki meneekin aivan hurlumhei. Ensin se on vaaleanpunainen sitten keltainen ja valkoinen. Se tekee röyhelöitä niin vinhaa vauhtia, että lopulta ne täytyy pursottaa hassuksi tötteröksi kun eivät muuten mahtuisi mihinkään.

Elinvoimaisin

'Madame Calot'

'Madame Calot' ja 'Sarah Bernhardt' jakavat elinvoimaisimman pionin ykkösssijan. Ne molemmat ovat voimakaskasvuisia ja kukkivat runsain määrin.

Nopein

Hybridipioni 'Claire de Lunella' on jo kruunu päässä.

Ensinnäkin 'Claire de Lune' on aikaisin minun pioneistani. Sen lisäksi se kukkii niin nopeasti, etten aina ehdi saada siitä mieleistäni kuvaa. Kukinnan lyhyys voi toki johtua siitä, että se on melko nuori ja se kasvoi epäedullisessa paikassa ja jouduin siirtämään sen syksyllä.

Hitain

'Elsa Sass' on valkoinen pioni.

'Elsa Sass' ei turhia hötkyile. Se pitää nuppunsa tiukasti supussa vielä silloin kun monet muut kiinanpionit ovat jo karistaneet terälehtensä. On hienoa kun on vielä jotakin odotettavaa.

Ylellisin nimi

'Kelway's Glorious' aloittaa kukintansa vaaleanpunaisena ja muuttuu lopulta lähes valkoiseksi.

Nimi 'Kelway's Glorious' lupaa jotakin loisteliasta eikä suotta. Pioni on aivan ihastuttava. 'Kelway's Glorious' on hyvin samannäköinen kuin 'Madame Calot'. Minun on vaikea erottaa niitä kukista. Tuoksukin on upea, mutta miedompi kuin 'Madame Calotilla'.

Tummin

Hybridipioni 'Buckeye Belle' kukkii puutarhassamme ensimmäisten pionien joukossa.

'Buckeye Belle' ja 'Henry Bockstoce' saavat jaetun ykkössijan, vaikka 'Buckeye Belle' onkin hieman tummempi. 'Buckeye Bellen' heteet ovat keltaiset kun taas kerrottu 'Henry Bockstoce' on röyhelöineen tasaisen tumma. Niiden väri on jopa niin tumma, että ne vaativat jotain raikasta vierelleen. Olen yhdistänyt ne valkoiseen, sillä minusta ne riitelevät vaaleanpunaisen kanssa. Hempeän vaaleanpunaisen sijaan kaveriksi voisi sopia räväkämpi aniliini, esimerkiksi 'Madame Furtado' tai 'Roselette'.

Hybridipioni 'Henry Bockstoce' on oikeasti paljon tummempi kuin tässä kuvassa.

Makein

'Do Tell' 

'Do Tell' on kuin karamelli: vaaleanpunaista, kirkkaankeltaista ja valkoista nätissä järjestyksessä kuin nonparellit rasiassa.

Suurin

Suurin kukka on samalla suurin mysteeri.

Tämän pionin kukka on suurimmillaan aivan valtava, teevadin kokoinen. Olen ostanut sen 'Roselettena', mutta olen alkanut epäillä, ettei nimi ehkä olekaan oikea. Luulin 'Roseletten' olevan yksinkertainen, mutta tämä vaikuttaa täysin kerrotulta. Väri on sama kuin toisessa yksilössä, jonka tunnistaan 'Roseletteksi'.

Uusin

'Bella Donna'

'Bella Donna' ja 'Blush Queen' jakavat tämän uusimman pionin sijan. Ne eivät ole kukkineet vielä kertaakaan. Jännää nähdä millaisena nuppu aukeaa.

Kunniamaininnat

'Pecher' muuttuu kukintansa aikana valkoiseksi palloksi.

Kunniamaininnan saivat 'Pecher' ja 'Pillow Talk', kelpo pioneja kumpikin. Suloisia ja kauniita.

'Pillow Talk'

Siinäpä ne puutarhamme pionit tulivat samalla esitellyiksi. Nyt saan makeaa mahan täydeltä kun ne kukkivat runsaimmillaan. Tämän jutun kuvat kahta lukuunottamatta onkin otettu muutaman päivän sisällä. Poikkeuksina tummanpunainen 'Buckeye Belle', jonka paras kukinta oli jo viikko sitten ja keltainen 'Garden Treasure', jonka kuva on viime vuodelta.

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti sinulle, hyvä lukijani, joka osallistuit tähän palkintojenjakotilaisuuteen! Ai, mitä palkintoja? Onko täällä jaettu jotain palkintoja? – Hyvää mieltä ainakin.

Kukkaisaa kesää kaikille!

AROVUOKKO – PUUTARHAN KAKARA

VUORENKILPI – MIELIPITEITÄ JAKAVA KASVI

Ne ovat täällä taas, juuri hangen alta vapautuneina, lehdet vielä lurpallaan, mutta vihreinä ja elämänvoimaa täynnä. Vuorenkilvet – nuo monen ykkösinhokit. Esimerkiksi netissä eräs monia palkintoja saanut puutarhaihminen väitti vuorenkilpeä niin rumaksi kukaksi, ettei huoli sitä puutarhansa kolmen sadan lajin joukkoon. Harmi.

Omaa silmääni miellyttää erityisesti

havun, kiven ja vuorenkilven yhdistelmä. 

En väitä, että nettikirjoittajan maku olisi väärä ja hän saa toki olla sitä mieltä mitä on. Itselläni vain herää kysymys, onko kirjoittaja nähnyt vuorenkilpeä muualla kuin kaivonkansien ympärillä massaistutuksina yksinään. Omaa silmääni miellyttää erityisesti havun, kiven ja vuorenkilven yhdistelmä. Tulppaaneilla värimaailmaa saa sävytettyä suuntaan ja toiseen.

Eniten pidän vuorenkilvistä havujen ja kivien seurassa.

Onko vuorenkilpi sittenkään

maailman rumin?

Jos katselee perennaa neutraalisti, ilman ennakkoasenteita, niin onko vuorenkilpi sittenkään maailman rumin? Vuorenkilvellä on selkeämuotoiset lehdet, jotka sitä paitsi ovat hyvän näköisiä myös talvella. Minusta nuo pyöreähköt lehdet ovat tyylikkäistä. Ne sopivat myös leikkokimppuihin antaen täyteläisen pohjan asetelmalle. Selkeään lehtimuotoon on helppo yhdistellä monia muita kasveja.

Vuorenkilven selkeämuotoiset lehdet ovat hyvä pari monille pienilehtisille kasveille.

Kukkiessaan vuorenkilpi kieltämättä on aika räikeän värinen. Jos lyhyehkön kukinnan väri häiritsee, sitä voi vähentää välttämällä massaistutuksia. Yhtä aikaa kukkivat tulppaanit joko korostavat väriä – kuten minun kuvassani – tai tekevät rauhallisemman vaikutelman.

Hetken aikaa penkissä vallitsee iloinen juhlatunnelma: paljon vieraita ja paljon iloista puheensorinaa.

On upeaa, että vuorenkilpi menestyy melkein missä tahansa,

mutta ei siemennä ja valloita koko puutarhaa oman mielensä mukaan. 

Elinvoimaisella vuorenkilvellä on niin paljon hyviä ominaisuuksia, etten jättäisi sitä istuttamatta huolimatta kukan mallista, muodosta tai väristä tai siitä, että se on tavallisista tavallisin. On upeaa, että vuorenkilpi menestyy melkein missä tahansa, mutta ei siemennä ja valloita koko puutarhaa oman mielensä mukaan. Voimakashan se toki on, mutta helppo rajaamalla pitää aisoissa.

Vuorenkilven lehdet punertuvat talvea kohti.

Kaikki kasvit ovat omalla tavallaan kauniita

kun ne saavat kasvaa oikeassa seurassa.

Pyrin ajattelemaan, että ei ole olemassa rumia kukkia. Kaikki kasvit ovat omalla tavallaan kauniita kun ne saavat kasvaa oikeassa seurassa. Joskus varta vasten jumppaan aivojani: kun jokin kasvi näyttää ensi näkemältä jopa rumalta, muutan asennettani. Katselen kasvia hyväksyvästi ja mietin sille seuralaisia, jotka korostaisivat sen hyviä puolia. Kummallisetkin kukat saattavat silloin alkaa näyttää mielenkiintoisilta. On paljon ihmisiäkin, jotka eivät ehkä voittaisi kauneuskilpailuissa. Silti he voivat olla meille hyvin tärkeitä ja rakkaita.

Tässä viime keväänä otetussa kuvassa nuoret kukkivat jo. Nämä nuoret pelastavat minut pulasta kasvamalla ohuessa kasvualustassa talon luoteiskulmassa.

Istutin viime syksynä uusia taimia moneen paikkaan. Ihanaa tavata taas. 

MEHITÄHTI – SUURPERHEEN ÄITI

Mehitähti on ihana. Kaunis. Runsas. Sympaattinen. Hoitelee pienokaisia helmoissaan kuin suurperheen äiti. Ihan pieniä vauvoja, taaperoita, koululaisia ja teinejä. Isoimmat lähteneet jo maailmalle, mutta eivät kovin kauas. Ovat hyvissä väleissä edelleen.

En lakkaa ihastelemasta tuota näkyä kun lempeä äiti pitelee kädestä lapsiaan. Hellästi ja turvallisesti. Tietäen, että lapsoset tarvitsevat juuret. He tarvitsevat lempeää huolenpitoa niin kauan kunnes ovat valmiita muuttamaan omilleen. Rakkautta ja huolenpitoa riittää ihan jokaiselle. 

Suurperheen äiti näyttää freesiltä. Voi olla, että vauvat ovat valvottaneet, mutta lapsukaiset tuovat myös ilon. Siksi mehitähti näyttää tyytyväiseltä. Hänestä huokuu onni. Tyylikkyyden hän on saanut ihan syntymälahjanaan.

Mehitähti on arjen monitaituri, joka klaaraa hommat. Pitää rikat poissa, peittää tyhjät aukot, veistoksellisella olemuksellaan tuo luonnetta istutuksiin. Kesät talvet huolehtii perheestään.

Ammoisina aikoina mehitähdillä on ollut tärkeitä tehtäviä. Eikä ihme. Ukkosenjumalalle ja taivaanjumalalle pyhitettyinä kasveina niitä on istutettu katoille estämään salamaniskuja. Niitä on myös istutettu turvekatoille estämään tulipaloja, mistä kattomehitähti onkin saanut nimensä.

Mehitähti on kuin äidit yleensäkin – lapsille ensin ja vasta sitten itselle. Ei hän ole vaatimassa puutarhan muhevinta multaa ja parhainta paikkaa. Itse asiassa kuiva ja laiha maapala on oikein hyvä. Toki aurinkoinen paikka on ihana – lasten takia. Lapsista hän haluaa huolehtia, joten varjoisa paikka ei sentään sovi. Ei lapsia pimeässä voi kasvattaa.

Äidin ja isän sylissä on tungosta.

Äidit ovat sitkeitä. Puolustavat lapsiaan ja kotiaan maailman kylmiltä tuulilta. Eivät tosin kaikki mehitähtiäidit Suomen oloissa pärjää, lämpimiin maihin tottuneet.  Minä menetin jonkin lajikkeen, jonka nimeä en tiedä.  Ne, jotka täällä karussa Pohjolassa pärjäävät, porskuttavat läpi ankarien talvien, sateisten kesien ja vaikka millaisissa sääoloissa hyvänsä.

Sattuipa tässä keväällä niin, että eteläreunan oja oli tulvinut ja mehitähtien perheet joutuneet veden alle. En tiedä kuinka kauan he olivat olleet uppeluksissa ennen kuin mieheni pelasti heidät avaamalla ojan. Siitäkin he selvisivät.

Tämä 'Bicolor' ei kasvata isoja ruusukkeita kuten kattomehitähti. Se tekee paljon pieniä palleroita vieri viereen eikä täytä aluetta yhtä nopeasti kuin serkkunsa.

Minulla noita sitkeitä pärjääjiä ovat olleet kattomehitähti, punertava mehitähti ’Bicolor’ ja limenvärisin kukin kukkiva partamehitähti – harmaapartainen isoisä.

Partamehitähden kukat ovat keltaiset, seittimehitähdellä ne ovat punaiset.

Mehitähti tulee toimeen siis tumpelonkin puutarhurin kanssa. Kerran keväällä kokeilin kylvää mehitähtiä. Jos olisin tiennyt miten mitättömiä siemenet ovat, en ehkä olisi edes uskaltanut ostaa niitä! Siemenet eivät meinanneet tulla edes pussista ulos, vaan kevyinä tarttuivat suojapakkaukseen. Ei puhettakaan siitä, että olisin nähnyt mitä oli tullut kylvettyä!

Ei mennyt läheskään kolmea viikkoa kun ne jo itivät. Muutama hädin tuskin silmin nähtävä taimi pilkisti mullasta. Kasvoivat ne pieniksi taimiksikin, joita hoitelin milloin muistin, ehdin ja jaksoin. Juhannusaattona kyllästyin hoivaamaan niitä ja istutin ne yhtenä rykelmänä kiven päälle.

Ihmeellistä kyllä, mutta nämä siemenistä kylvämäni mehitähdet kasvoivat. Eivät raasut tienneet, millaisen puutarhurin hoidossa olivat. Olin nimittäin onnistunut tuhoamaan pavutkin. Heidän myöhemmistä vaiheistaan en tiedä enempää, sillä jäivät muutettuamme entiseen puutarhaan.

Enää en keinoemoksi aio ryhtyä. On niin hienoa saada pulleat pikkupallerot äitinsä helmoista, valmiiksi hyvin kasvatetut. Niiden istuttaminen onnistuu lapsiltakin. Tökkää palleron vain maahan. Mehitähtiäitikään ei näytä surkealta, vaikka poikasia ottaa helmoista. Onhan se hienoa kun lapset löytävät oman paikkansa tässä suuressa maailmassa. Ja pian on sitten lastenlapsiakin ympärillä iloa tuomassa.

Mehitähti sopii niin maahan kuin ruukkuunkin. Mehitähtiasetelmasta kannattaa tehdä heti melko tiivis, jotta se on näyttävä mahdollisimman pian. 

Äidit eivät elä ikuisesti, eivät myöskään mehitähtiäidit. Kun ne ovat kukkineet, ne kuolevat. Ruusukkeesta nousee korkean varren päähän punertava tai kellertävä kukka. Kuinka kaunis loppu! Äidin paikka jää hetkeksi tyhjäksi, mutta elämä jatkuu. Pian lapset ovat kasvaneet ja tyhjä aukko täyttyy uudella elämällä.

Sempervivum

KUKAT: punertavia, kellertäviä ja valkoisia lajikkeita, kukkii kesä-elokuussa lajikkeesta riippuen

KORKEUS: lehtiruusuke 5-10 cm, kukka muodostuu korkeamman kukkavanan päähän

KASVUPAIKKA: mieluiten aurinkoinen, jopa paahteinen paikka

KASVUALUSTA: saa olla kuiva ja niukkaravinteinen, läpäisevä maa, ei siedä talvimärkyyttä

HOITO: ei kaipaa hoitoa

AKANKAALI JA UKONKELLO

Eihän se nimi tietenkään miestä eikä kai akankaaliakaan pahenna, mutta kyllä näin miellyttävä kasvi ansaitsisi kauniimman nimen. Kaikki on toki suhteellista. Jos ajattelee samalle kasville annettua ämmän suurus –nimeä, joka mainitaan Elias Tillandsin luettelossa vuodelta 1683, niin akankaali alkaakin kuulostaa aika mukavalta.

Jos ajattelee ämmän suurus –nimeä, 

akankaali alkaakin kuulostaa aika mukavalta. 

Akankaalin lehdet ovat vaihtelevan punavihreät.

Pulla menisi varmasti väärään kurkkuun,

jos mieheni erehtyisi nimittämään minua akaksi. 

Pohjanmaalaiset väittävät, ettei akka-nimitys vaimosta ole ollenkaan pahaa tarkoittava. Silti pulla menisi varmasti väärään kurkkuun, jos mieheni erehtyisi nimittämään minua akaksi. Saduissahan akka on ihan kiva: ”Olipa kerran ukko ja akka, jotka asustelivat pienessä punaisessa mökissään. Pienessä puutarhassaan akalla oli kaali…”

Pidin akankaalin lehtien punertavasta väristä jo heti ensi silmäyksellä nähdessäni niitä puutarhamyymälässä. Sittemmin ihastuin myös kauniin väriseen kukintaan. Tämä on hienostuneen näköinen kasvi hyvässä seurassa.

Toisinaan kukat näyttävät sinisiltä, toisinaan sinililoilta.

Jotkut väittävät, että puutarha täyttyy

akankaalista ihan innostumattakin,

on kuulemma sen verran kova leviämään.

Tuskin tästä koskaan puutarhan tähteä tulee ja ihme olisi, jos minusta tulisi akankaali-ihminen. Olen kyllä pioni-ihminen ja tulppaani-ihminen ja saatanpa vielä tulla hortensiaihmiseksikin ja vaikka miksi, mutta tuskin innostun akankaalista yhtä paljon.

En ole kyllä lukenut muistakaan akankaali-intoilijoista. Täytyyhän maailmassa silti olla niitäkin, jotka keräilevät akankaalilajikkeita ja täyttävät puutarhansa niillä. Jotkut väittävät, että puutarha täyttyy akankaalista ihan innostumattakin, on kuulemma sen verran kova leviämään. Tiedä häntä, sen näkee aikanaan.

Sen verran akankaalin lajeista voisi innostua, että tietäisi edes sen, että rentoakankaalin lehdet ovat soikeat tai puikeat ja laidoiltaan matalasti isonyhäisiä kun taas hammasakankaalin lehtilavan laita on isohampainen. Nyt olen innostunut vain sen verran, että järjestän akankaalille aurinkoa, että lehdet punertuvat. Varjossahan ne muuttuvat enemmän vihreiksi. Kasvualustan suhteen se ei ole mitenkään kranttu.

Hyvässä lykyssä akankaali muodostaa mukavan tiiviin maanpeitteen.

Akalla on kaalinsa ja ukolla kellonsa ja hattunsa. Ukonkello on hankintalistalla, mutta vielä en ole päässyt siihen asti. Tasa-arvon nimissä pitäisi kai jo kiireesti hankkia.